Lähtö- ja suoritusaika, pisteet, maali
Suoritusta voi lähteä tekemään itse valitsemanaan hetkenä klo 18.00–18.30. Lähtötoimitsija päästää osallistujia matkaan tasaminuutein.
Suoritusaikaa on yksi tunti (1 h). Mahdollisesta ajanylityksestä tulee sakkoa 1 piste alkavaa 3 sekuntia kohden.
Kartalla on 30 rastia. Rastista saa aina rastin koodin mukaisen määrän pisteitä. Tasapisteissä nopeampi aika tulkitaan voittajaksi.
Osallistujan tulee aina ilmoittautua maalissa – siitäkin huolimatta, että jättää radan kesken.
Mitä on Street-O?
Street-O on pistesuunnistus, jossa on yksi tunti (1 h) aikaa kerätä mahdollisimman paljon pisteitä suunnistusrasteja läpi käymällä. Rastit on pisteytetty eriarvoisiksi siten, että kunkin rastin koodinumero kertoo rastilta saatavan pistemäärän. Esimerkiksi rastilta numero 14 saa 14 pistettä, rastilta numero 33 saa 33 pistettä ja rastilta numero 51 saa 51 pistettä. Rasteja on yhteensä 30.
Rastit sijaitsevat kilpailun nimen mukaisesti pääosin katujen varsilla tai niiden lähituntumassa. Kartan kääntöpuolella on rastipisteisiin liittyviä kysymyksiä, joihin vastataan kynällä kirjoittamalla kartan kääntöpuolelle. Esimerkiksi kysymykseen ”Porraskäytävän numero + kirjain?” vastataan ”17B”. Rasteilla ei lähtökohtaisesti ole rastilippua, ellei rastin kysymyksessä ole tällaiseen erikseen viitattu.
Tulospalvelu
Suorituksen jälkeen osallistuja kirjaa vastaukset Street-O-palveluun mobiililaitteella tai tietokoneella. Kunkin tapahtuman tulostensyöttöosoite (https://www.street-o.fi/”tapahtumakoodi”) löytyy kartan kääntöpuolelta. Tulosten syöttämisen jälkeen osallistuja näkee heti oman tuloksensa sekä senhetkisen sijoituksensa. Tapahtumien tulokset ovat reaaliaikaisesti nähtävillä Street-O -sivuilla. Vastaukset tulee kirjata järjestelmään tapahtumapäivänä viimeistään klo 21.59, ellei tapahtumapaikkakunnan sivuilla muuta ilmoiteta.
Tapahtumien pisteet lasketaan mukaan osallistujan syys- ja kevätkauden kokonaispisteisiin.
Osanottomaksut ja maksutavat
Aikuiset 5 €.
Alle 20-vuotiaat maksutta.
Kertamaksun suorittamiseen paikan päällä kelpaavat käteinen, Smartum ja liikuntasetelit.
Varusteet
Säänmukainen lenkkivarustus, ohutkärkinen vedenkestävä tussi (tai myy kynä), valaisin (pienitehoisellakin selviää, koska pääosa tapahtuma-alueista on valaistua taajamaa) ja heijastinliivi tai muu näkyvä heijastin. Kartta on säänkestävää materiaalia, joten karttamuovia ei tarvita. Lisäksi oma kello helpottaa seuraamaan ajankulua radalla.
Ajanotto
Tapahtuman suoritusaika on yksi tunti (1 h). Osallistujan saadessa kartan toimitsija merkitsee karttaan lähtöajan. Osallistujan tullessa maaliin toimitsija merkitsee karttaan maaliintuloajan.
Kartta ja rastit
Säänkestävän kartan saa lähtöpaikalta. Kartta on kooltaan A3. Kartan pohjana on käytetty kaupungin kaavakarttaa, jota on täydennetty ilmakuvien ja maastotyön perusteella. Kartassa on käytetty sprinttikartan symboleita, mutta kartta ei katuverkoston ulkopuolisilta osiltaan vastaa sprinttikartan tarkkuutta. Street-O:n idean mukaisesti ei ole oletettavaa, että suunnistaja merkittävässä määrin kulkisi katujen, teiden ja polkujen ulkopuolella. Metsä- ja puistoalueilla kartan kuvaustarkkuus vaihtelee. Kartan pohjoisosaan on liitetty metsäaluetta kuvaamaan vanha suunnistuskartta, jossa on käytetty normaaleita metsäkartan symboleita.
Rastit on merkitty karttaa ympyröillä. Rasteilla ei ole rastilippua, ellei rastin kysymyksessä sitä ole erikseen mainittu.
Street-O-kartan tyypillisimmät ratamerkinnät ovat:
kolmio = lähtöpiste
tuplaympyrä = maali
ympyrä = rasti
numero = merkitsee rastin arvoa
vinoruudukko = kielletty alue
auki olevat sulkumerkit = tienylityskohta.
Maaston halkaisee rautatie, jolla ei ole junaliikennettä. Rautatietä ja sen sivuraiteita saa käyttää kulkureitteinä ja ne saa ylittää mistä kohdasta tahansa.
”Leimaus” eli rastikäynnin todentaminen
Kartan taustalla on ”rastimääritteet” eli rastinumerot, kysymykset ja vastausruudukko. Esimerkkikysymys: ”Oven numero?” Rastiympyrän keskellä oleva kohta tai mahdollinen piste osoittaa oven, jonka numeron osallistuja kirjaa vastaukseksi. Vastaus voi olla numeroita, kirjaimia, molempia yhdessä – tai sana. Lähtökohtaisesti rasteilla ei ole rastilippua, vaan osallistujan on oltava varma omasta sijainnistaan eli siitä, että on oikeassa, karttaan merkityssä paikassa.
Ehdottomia sääntöjä!
- Jokainen osallistuu tapahtumiin omalla vastuullaan.
- Liikennesääntöjä, lakeja ja korrekteja käytöstapoja on noudatettava.
- Huomioitava karttaan merkityt kielletyt alueet ja kielletyt kohteet. Nämä on merkitty lilan värisellä vinoruudukolla.
- Kiellettyjen teiden ylitykset vain merkityistä kohdista (merkitty karttaan auki olevalla sulkumerkillä).
- Tonttimaille ja viljellyille pelloille meno on ehdottomasti kielletty – siitäkin huolimatta, että rastiympyrän keskipiste olisi tonttimaan sisällä. Tässä tapauksessa vastauksen näkee kauempaa menemättä itse kielletylle alueelle.
- Häikäisyvaaran vuoksi käytettävä harkiten valaisimen voimakkaampia tehoja.
- Huomioitava muut kulkijat ja osallistujat; törmäysvaaran vuoksi muistettava katsoa kartan ohella myös ympärille.
Päivitetty 3.1.2021.