KanSun seuranmestaruuskilpailu suunnistetaan torstaina 15.8. iltakilpailuna. Viime vuoden voittaja Susanna Salokangas järjestää meille haastavan ja mukavan radan jossain päin Kankaanpäätä. Kokoontuminen kilpailupaikalle siirtymistä kokoonnutaan klo 17.30 linja-autoaseman yläparkkipaikalla.
Perinteisesti tapahtumapaikka pidetään salaisuutena aivan viime hetkeen asti, mutta sen verran voidaan paljastaa, että kilpailussa on käytössä täysin uusi kartta uudesta maastoalueesta.
Vaikka on kyse mestaruudesta, niin kaikki rohkeasti mukaan suunnistamaan ja liikkumaan. Käytössä ikä- ja sukupuolihyvitykset, joten meillä kaikilla on mahdollisuudet vaikka voittoon. Laita ilta kalenteriin ja seuraa ilmoittelua loppukesästä.
Viime vuoden seuranmestaruuskilpailussa kävi näin.