suomeksiin Englishpå svenska
Jussi Laurila voitti Pekka Niemen miesten kisassa
Jalasjärven Jalaksen Jussi Laurila voitti miesten pääsarjan keskimatkan Suomenmestaruuden. Kankaanpään Suunnistajien Pekka Niemi ylsi hopealle ja Ulvilan Uran Kare Kaskinen pronssille. Monien muiden sarjojen tapaan myös miesten kilpailussa erot muodostuivat varsin selviksi.

Jussi Laurila kertoi saaneensa vauhdin päälle ykkösrastille tekemänsä 15-20 sekunnin virheen jälkeen. Jatkossa ei virheitä pahemmin tullutkaan, mutta lähes koko ajan oli tunne, että täytyisi polkea vielä lujempaa.

- Maasto oli nopeaa, mutta se oli silti raskasta ajaa, koska hiekka imi renkaan itseensä kiinni, kertasi päivän voittaja tilannetta maalissa.

Kilpailukartta miellytti Laurilaa. Se oli sopivassa määrin yleistetty. Jos Hämeenkankaan maastossa merkkaisi kaikki heikommatkin urat kartalle, ei tuloksena olisi enää selkeälukuista pyöräsuunnistuskarttaa.

IMG 3343
Jussi Laurila maaliviitoituksella.

Pekka Niemi totesi maalissa, että matkalla tuli liikaa pientä töpeksintää, vaikkei isoja virheitä tullutkaan lainkaan. Hän myös totesi, ettei ole parhaimmillaan tämänkaltaisessa nopeassa maastossa. Kartasta hänkin piti.

IMG 3346
Pekka Niemi kävi loppuviitoituksella kirikamppailun Asikkalan
Raikkaan Samuel Pökälän kanssa.

01.09.2018 klo 16:34