suomeksiin Englishpå svenska
SM-pyöräsuunnistuksen radat ja kartta valmiina
Maanantaina 20.8. Kuninkaanlähteellä testipoljettiin SM-pyöräsuunnistusten ratoja. Ne todettiin vaativiksi ja SM-tason kisaan sopiviksi.

Kilpailun radat ovat viimeisiä viilauksia vaille valmiina. Muutamien rastien osalta lipun ja leimasimen tarkkaa sijaintia mietitään vielä, mutta kokonaisuudessaan ratojen linjaukset ovat selvillä ja rastien ennakkomerkintäprikat paikoillaan.

Ratamestari Jouko Huuhka on sijoittanut Hämeenkankaan maastoon yhteensä 72 rastia. Uraverkoston tarkkaa pituutta ei tiedä kukaan, mutta sen verran tiheässä eritasoisia kulku-uria kankaalla risteilee, että Jouko Huuhka heittää hurjan arvion: uria saattaa olla kilpailualueella jopa kolmisensataa kilometriä.

Kartantekijä Pekka Niemensivulla on siis riittänyt tehtävää kaikkien urien ajokelpoisuuden tarkastamisessa ja tarkkojen sijaintien merkitsemisessä. Nyt myös kartta on joitakin pieniä tarkastuksia lukuun ottamatta lopullisessa muodossaan.

Maanantaina 20.8. pidetyissä testiajoissa kilpailuratoja pohdiskeli ratamestarin, kartantekijän ja ratavalvojan lisäksi puolenkymmentä järjestävän seuran pyöräsuunnistajaa.

IMG 5756

IMG 5776

IMG 5779

IMG 5782

20.08.2018 klo 22:12