suomeksiin Englishpå svenska
Mahdollisuus tutustua tarkkuussuunnistukseen
KanSu järjestää tarkkuussuunnistuskilpailun Jämillä su 7.5. Kisan jälkeen (n. klo 15) kiinnostuneilla on mahdollisuus käydä ohjatusti tutustumassa muutamien kilpailurastien tehtäviin ja ratkaisemiseen.

Kilpailukeskus sijaitsee osoitteessa Kyrönkankaantie 1140, Jämijärvi. Tutummin sanottuna kilpailukeskus on Pölhöntörmän palaneen laavun paikalla.

Kun kisa on ohi, rastit pidetään maastossa vielä noin tunnin verran. Tuona aikana niihin voi lähteä tutustumaan joko omatoimisesti tai ratamestarin opastuksella. Täten myös aloittelijan on mahdollista saada käsitys lajin suorituksesta. Sekä Elit-sarjan että A-kuntosarjan karttoja on tulostettu jonkin verran yli kilpailussa tarvittavan määrän.

Myös osa kilpailijoista on lähdössä kiertämään rataa uudelleen jälkikäteen.

Tarkkuussuunnistuksessa varustukseksi riittää sään mukainen ulkoiluvaatetus sekä kompassi.

Myös kilpailutapahtumaa päivällä klo 10.30 alkaen voi tulla seuraamaan, mutta maastoon radan alueelle ei tuolloin voi mennä. Lähinnä siis voi seurata kilpailijoiden valmistautumista ennen suoritusta sekä jälkipyykkiä kilpailun jälkeen.

KanSun tarkkuussuunnistuskilpailuiden sivu on täällä.

Valtakunnallinen tarkkuussuunnistussivu on osoitteessa www.trailo.fi. Siellä on muun muassa kattava lajiesittely.

04.05.2017 klo 22:42